KOHTI VOITTOPALKINTOA

Pierre de Coubertin tunnetaan miehenä, joka herätti henkiin antiikin olympiakisat. Tuskin tämä ranskalainen historioitsija osasi aavistaa, millaiset mittasuhteet nykyaikaiset olympialaiset tulivat saamaan. De Coubertinin ajatus siitä, että tärkeintä ei ole voitto vaan osallistuminen, ei ole koskaan oikein iskenyt tulta. Ihminen on aina halunnut voittaa. Kilpailuvietin herättämiseksi ei tarvita EPOa tai muita vippaskonsteja. Antiikin ajan ´kultainen liiga´ oli kaikkea muuta kuin amatööriurheilua. Palkinnot olivat hulppeat ja kaupungit ostivat urheilijoita aivan niin kuin tämän päivän urheiluseurat. Voittamisesta ja voittajista täytyi ottaa kaikki hyöty irti.
On sanottu, että Hannes Kolehmainen juoksi Suomen maailmankartalle. Voittaminen herätti ja vahvisti kansallisia tuntoja ja identiteettiä. Pariisin olympialaisissa vuonna 1924 Suomi oli varsinainen mitalirohmu. Kotiin tuotiin vaatimattomasti 37 mitalia. Suomalaisten heikko itsetunto ei ole ainakaan ´paavonurmien´ hengentuotetta.
Antiikin kisoissa vain voittajat palkittiin. Kaikki muut olivat häviäjiä. Hopea- tai pronssipalkinto oli tuntematon käsite, eikä kukaan laskenut pistesijoja. Palkintokorokkeella oli tilaa vain yhdelle.
Apostoli Paavali kirjoittaa Korintton seurakunnalle voittamisen asenteesta. "Ettekö tiedä, että jotka kilparadalla juoksevat, ne tosin kaikki juoksevat, mutta yksi saa voittopalkinnon? Juoskaa niin kuin hän, että sen saavuttaisitte." Apostoli korostaa, kuinka jokainen kilpailija noudattaa itsensähillitsemistä kaikessa. Paavalille ´voittajatyypit´ olivat ihmisiä, jotka kielsivät itseltään kaiken sellaisen, mikä vahingoitti päämäärään pääsemistä. Heillä ei ollut vain fysiikka kunnossa vaan myös psyyke. Paavali kehottaakin seurakuntalaisia ottamaan esimerkkiä urheilusankareista. Jos katoavaisen seppeleen saamiseksi oltiin valmiita uhraamaan kaikki, kuinka paljon enemmin näin tulisi olla katoamattoman palkinnon suhteen. Asenne ja päämäärä täytyi olla kohdallaan elämän kilparadalla.
Kun annoin elämäni Kristukselle, olin täysin tietoinen siitä, että se uusi elämä, johon olin päässyt sisälle Jumalan armosta, ei ollut harrastuspohjaista urheilua. Kaiken päämäärä on Jumalan taivas, missä palkintokoroke odottaa jokaista Jeesuksen seuraajaa. Sinne on päästävä, ja sen taivaallisen palkinnon tähden kannattaa panna kaikki peliin. Raamatun mukaan voittopalkinto on katoamaton; siihen ei pysty ajan hammas, eikä sitä säilytetä lasivitriinissä. Taivaassa ei nimittäin ole pölyä.
Me itse emme voi ansaita pelastusta, emmekä taivaallista voittopalkintoa, koska kaikki se tulee Jeesuksen ansiosta ja armosta. Lahjavanhurskaus on kaiken todellisen kristillisyyden pohja ja perusta. Mutta pelastuksen lahjasta osalliseksi tultuamme, meidän tulee pitää lujasti kiinni siitä, mitä olemme Herralta saaneet. Itsensähillitseminen on osa kilvoittelijan matkantekoa.
Urheilukilpailujen katsomoissa koetaan suuria tunteita ja elämyksiä. Jotenkin ihmisille on ollut aina mieluista tarkkailla sivusta toisia ja arvostella heidän edesottamuksiaan. Mutta on hyvä muistaa, että katsomorakenteilta ei koskaan nousta palkintopallille. Täytyy itse olla mukana kilpailussa.

Sivun alkuun